Uudet ideat ja uusi alku
Pienen suunnittelutauon jälkeen saimme vuoden 2021 loppusyksystä ensimmäiset kuvat talosta. Tässä vaiheessa olimme kuitenkin jo luopuneet ajatuksesta tehdä neljän asunnon rakennus, ainakin uuden rakennuksen osalta. Uutena ideana kuitenkin oli, että nykyisestä asunnosta tehdäänkin paritalo ja tontille rakennetaan tämän lisäksi vielä toinenkin paritalo.
Tätä ideaa lähdettiin jalostamaan ja keskustelemaan jälleen kaupungin kanssa. Tässäkään vaiheessa ei kuitenkaan keskustelut tahtoneet edetä. Yksinkertaisesti yhteistyö oli vaikeaa ja vastauksia mahdoton saada. Loppujen lopuksi vastauksena saimme loppuvuodesta, että pitää hakea poikkeuslupa, joka tarkoittaisi taas vähintään 8-9 kuukauden odottamista. Poikkeusluvan lisäksi pitäisi vielä hakea myös normaali rakennuslupa.
Poikkeuslupahakemus jätettiin tammikuun alussa 2022. Hakemuksen jälkeen alkoivat keskustelut poikkeusluvasta, sekä siitä miten se voitaisiin saada läpi. Lukuisten palaverien, puheluiden ja sähköpostiviestien jälkeen saimme Turun kaupungilta kiinni virkamiehen, joka osasi kuitenkin kertoa vain sen, että meidän piti toimittaa suunnitelma, johon he sitten vastaavat vain että kelpaako. Toivoimme neuvoja siihen minkälainen tämän hakemuksen tulisi olla, mutta tähän emme saaneet minkäänlaista vastausta.
Jokainen uusi, arkkitehdin tekemä muutos suunnitelmaan tarkoitti meille myös lisää kustannuksia. Lukuisten muutosten jälkeen saimme version, johon emme kuitenkaan olleet tyytyväisiä, mutta jolla oli edettävä, jotta poikkeusprosessi vihdoin etenee. Tämän lisäksi tarvitsimme vielä kirjallisen hyväksynnän Turun kaupungin lakiosastolta, jotta poikkeusluvasta voidaan tehdä virkapäätös. Tämän päätöksen saamisessa kului jälleen kuukausi, toinen ja kolmaskin.
Olin ollut yhteydessä arkkitehtiimme viikottain, miten lupa-asia etenee ja hän taas oli joka kerta kysynyt virallisia kanavia pitkin kaupungilta missä mennään asian tiimoilta. Hän oli myös yrittänyt soittaa asianosaisille, saamatta kuitenkaan vastauksia.
Muutoksia suunnitelmiin - taas
Aikaa kului ja omat ajatuksemmekin ehtivät muuttua taloprojektin suhteen. Teimme tässä vaiheessa vielä yhden radikaalin muutoksen ja päätimme, että teemme vain yhden asunnon talon itsellemme. Samalla tulisi hoidettua omakin talonrakennuskuume.
Siitäkin huolimatta että se oli rakennusluvan saamisen kannalta riski, päätimme jälleen ottaa itse yhteyttä kaupungin virkamieheen. Se kuitenkin kannatti ja saimme nopeasti vastauksen, että poikkeuslupahakemuksemme käsitellään kahden viikon sisällä. Projekti näytti vihdoin nytkähtävän eteenpäin.
Muutaman viikon kuluttua poikkeusluvan valmistelija otti yhteyttä. Pienestä lisämaksusta (70 euroa naapuria kohden) kaupunki lupasi hoitaa poikkeuslupaa varten vaadittavat naapurien kuulemiset.
Tämä oli hyvä palvelu kaupungilta vaikka toki maksoikin erikseen. Naapurien kuulemisen olisi voinut hoitaa itsekin, mutta se olisi voinut jälleen viivästyttää projektin etenemistä. Oli siis helpompi maksaa ja toivoa, että naapureilla ei olisi mitään meidän projektia vastaan.
Kirjoittaessani tätä tekstiä on kulunut noin kaksi vuotta siitä, kun pidimme ensimmäisen palaverin kaupungin kaava-arkkitehdin kanssa. Ja kaikkea tätä ennen on vielä tehty jo suunnittelutyötäkin. Yli pari vuotta siis kulunut asian kimpussa tähän mennessä.
Kun poikkeuslupa näytti olevan viimeistä silausta vaille valmis, päätimme alkaa viimeistelemään lupakuvia kuntoon. Pohjaratkaisu meillä oli selvä, ja teimme pieniä muutoksia ikkunoiden kokoon ja julkisivun tehostepanelointia lisättiin kivipinnan keventämiseksi.
Tämäkin kaikki viimeistely sai odottaa ihan loppumetreille, koska meillä oli tästäkin epäilys että kaupunki keksii syyn tai toisen miksi poikkeuslupaa ei voida antaa. Näin kaikki uuden suunnittelu olisi ollut turhaa. Ja kaikki suunnittelutyö tietenkin myös maksaa koko ajan.
Rakennuslupahakemus jätetty
Nyt olimme vihdoin päässeet siihen pisteeseen, että lupahakemus on jätetty.
Päädyimme loppujen lopuksi kivitaloon, koska arkkitehtisuunnitelmat oli alun perin tehty kivitalorakentamisen mukaan. Myös vanha talomme, johon uusi talo kiinnittyy, on kivirunkoinen ja julkisivu rapattu.
Itse olisin halunnut suunnitella puutalon. En ainostaan siksi, että olen itse Jetta-talojen myyjä, vaan myös sen takia että Suomen olosuhteisiin kuuluu mielestäni puutalot. Puutalot, ja nimenomaan Jetta-talot ovat todella hienoja. Puolisoni oli myös alusta asti ajatellut talon kivitalona, niin sillä sitten mennään.
Myös kaiken suunnitteluverkoston ja talotoimituksen olisimme saaneet Jetta-talolta huomattavasti pienemmällä vaivalla. Nyt kaikesta työstä ja suunnittelusta kivitalon myötä tulee meille jäämään 95 % itse hoidettavaksi, kun taas talotehtaalta olisimme saaneet koko projektista hankittua jopa 80 % valmiina.
Maansiirtourakointi pitää myös aina itse tehdä, koska mikään talotoimittaja ei niitä pysty tarjoamaan. Onneksi itselläni on maansiirtourakoista paljon kokemusta, niin maansiirto ei tule ongelmaksi ja kustannukset sen osalta on myös helppo ennakoida.
Tulen kertomaa lisää taloprojektistamme, sitä mukaa kun projekti etenee. Pieniä palasia projektista päivittyy myös Instagram-tilillemme, joten se kannattaa myös ottaa seurantaan viimeistään nyt.